torstai 23. heinäkuuta 2015

Päivitettyjä suunnitelmia

Nyt on sitten koko Harhan ja Efektin poikue maailmalla, tietenkin kotiinjääneitä lukuunottamatta. Samoin kuin kämpsyjen C- ja D-poikueen mukelot.

Yksi uusi kämpsypari on yhdistettynä, poikasia odottelen elokuun alkuun. Toisenkin parin voisi pikkuhiljaa laittaa yhteen.

Myös syrkkejä täytyisi astutetella. Olen päättänyt luopua pk samppanja-hunaja Wannabe Oh My Apple Pie - lks cinnamon vkkk Carelia -yhdistelmästä, koska eipä se näytä tulosta tuottavan. Tarkoitus oli tästä poikueesta saada hunajaa ja satiinia, mutta tällaista tämä on näiden kanssa. Aina ei suunnitelmat toteudu.

Seuraava projekti olisikin siis lk keltainen Mischief's Ernest Hemingway* - lk keltainen Wannabe Amantes Amentes. Odotettavissa pelkkiä lk keltaisia. Ja hienoja sellaisia, toivottavasti.

Sitten olisi lk laventeli Lavender's Yerba Mate - lk laventeli Alkemistin Kalabaliikki. Odotettavissa pelkkiä lk laventeleita.

Näiden lisäksi minulla on kotona vielä lk musta kk Wannabe Wasabi, jonka suhteen en ole ihan varma mitä aion tehdä. Jos joku ihan välttämättä haluaa tämän naaraan jalostuskäyttöön, niin voisin vaikka luopuakin siitä. Toisaalta tekisi mieli yhdistää Wasabi lk laventeli urokseen, koska Wasabi on 25% todennäköisyydellä sinisen kantaja, mutta... Kyllähän nämä todennäköisyydet nyt tiedetään. Kuitenkaan sieltä ei mitään sinistä tulisi. Ja koska Wasabi on kilppari, niin en tiedä ovatko ne siniset kilpparit ja sini-kelaiset sitten niin kivoja. No, katsoo nyt. Mutta tosiaan jollekin kasvattajalle voisin tämän tytön oikein mahdollisesti luovuttaakin! Sukua ja muuta tietoa saa sähköpostilla.

Viime lauantaina sain Veeralta lk hunaja naaras Goldilock's Pauliina Rantatytön. Tämä naaras vähän niinkuin korvaa nyt tuon Omppu - Carelia -yhdistelmän puuttumisen, tämä naaras kun on Ompun veljen Jamin tytär. Ja hunaja. :D Miten kätevää... Täytyy vielä katsoa, että päätyykö lk keltainen Wannabe Divide et Impera hänelle sulhoksi vai mitä keksitään. Divi kantaa ps, joten hunajaa täältä sitten olisi keltaisen lisäksi luvassa. Tosin musta-keltaisia ja kyyhkynharmaa-hunajoitakin varmasti poikueeseen sitten pukkaa. Mutta tähän yhdistelmään nyt vielä on aikaa, joten saattaapi suunnitelma vielä muuttuakin.

Sitten on tottakai vielä nyt vasta kuusiviikkoinen pk oranssi Wannabe Vålnaden. Hänen sulhonsa riippuu hyvin pitkälti siitä, mitä tässä sitä ennen vielä mahdollisesti tulee syntymään tai saanko lainaan erästä kivaa urosta toiselta kasvattajalta. Tai sitten pk samppanja Wannabe Battlemagekin on toki mahdollinen. Katsotaan, katsotaan...

Campbellien kohdalla suunnitelmat näyttävät puolestaan seuraavalta...

Yhdistettynä
Tarinan Addison (argente) - Tarinan Blue Onion (vaaleansininen).
Luvassa on sinistä argentea ja argentea. Kaikki poikaset myös kantavat mustaa ja argentet sinistä

Yhdistämistä odottelevat
Lavender's Mocha (ms lila) - Tarinan Blue Tomato (vaaleansininen vn).
Tästä yhdistelmästä odotettavissa ainakin sinisiä, jotka ovat sitten ps- ja sandyn kantajia. Nauhalla ja ilman.

Wannabe Daeron (normaali) - Geishas Grey Girl (harmaa).
Odotettavissa normaalia ja harmaata. Daeron kantaa harmaata.

Light Side (sandy) - Wannabe Ciryandil (opal).
Odotettavissa sandya, opalia ja lila fawnia. Toiveissa myös punasilmäisiä muunnoksia, Light Side on varma ps-kantaja ja Ciryandililla on myös siihen sukunsa puolesta mahdollisuus, tosin koko ajan se on kauempana, mutta kyllä syrkeilläkin välillä aika kaukaa noita kantajuuksia pukkaa...

D-poikueen harmaankantajatytöille (tai lähinnä toiselle) toivoisin löytäväni jostakin harmaankantaja uroksen, että saisi tähän soppaan mukaan vähän uutta vertakin.

B-poikueen harmaat pojat (tai toinen heistä) todennäköisesti pääsevät tekemään lisää harmaankantajia jonkun erisukuisen naaraan kanssa. Hakusessa siis tyypiltään todella nätti naaras morsioksi. Vink vink. ;)


2 kommenttia:

  1. Kyllä sun pitäis kasvattajana tietää että 25 % todennäköisyys on 0 % ;D Sitten taas cämpsyjen osalta voin lohduttaa että kyllä se ps puskee sieltä kaukaa vaikkei edes suvussa näkyisi, kyllä se meidän Inouk pisti myös ms lilaa pihalle vaikka yksi lila on siellä kaukana suvussa ainoana. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi kirjoitinkin, että "kyllähän nämä todennäköisyydet tiedetään". :D
      Eli en itsekään usko, että sieltä yhtään sinistä ulos tulisi kuitenkaan. :P
      Enkä sitäpaitsi edes voisi Yerbaa sille Wasabille käyttää, niiden isät on veljekset. Daa. Enpä taas tajunnut ennen kuin aloin MATSilla leikkiä. :P

      Poista