maanantai 8. joulukuuta 2014

Sittenkin yksi poikanen vapaana?

Alkaa pikkuhiljaa tuntumaan, että pkrs ps luonnonvalkoinen naaras Wannabe Salassapidettävä taitaa sittenkin olla myös vapaana. Se on varattu aikoja sitten ja ensimmäinen sovittu hakupäivä peruuntui (toki minun piti siitäkin itse kysellä perään, ei sitä minulle ilmoitettu) ja seuraavasta mahdollisesta hakupäivästä ostajan piti ilmoitella pikapuoliin, mutta ei ole mitään kuulunut, joten oletan, että varaus on raukeamassa, koska ostaja ei osoita minkäänlaista kiinnostusta eläimen hakemisen suhteen.

Harmittaa, koska ottajia olisi ollut muitakin ja jos nyt täytyy alkaa uudelleen etsimään kotia. Pfffffh. Varausmaksua ei ole tässä tapauksessa otettu, koska kyseessä piti olla vaihtokauppa.

Tällainen ihana pkrs ps luonnonvalkoinen naaras kulkeutuisi tänä lauantaina 13.12. Tampereelle Ikuriin PiNa:n näyttelyyn. Syntynyt 28.11.2014, ikää nyt siis kuusi viikkoa.




Jos joku tuonne PiNan näyttelyyn tulossa oleva olisi vailla omaa ihanaa karvakasaa, niin tässä olisi. :3 Pkrs on harvinainen turkkimuunnos, niitä on tänä vuonna rekisteröity ainoastaan kuusi kappaletta, joista neljä oli juuri tässä poikueessa.

Yhteyttä voi ottaa sähköpostilla wannabe@hamsterit.net

Lisäksi tuolta näyttelystä lähtee omaan kotiinsa myös pkrs ps seepianharmaa naaras, joka söpöilee tässä kuvassa:


3 kommenttia: