keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Onko samppanjalla punaiset silmät?

On, geneettisesti. Mutta väittäisitkö tätä hamsteria punasilmäiseksi?



Sillä se on punasilmäinen. Se on samppanja. Eikö olekin todella hurjan punaiset ja häijyt silmät? Eikö? Ai jaa...

Alla sama hamsteri noin viisiviikkoisena. 


Kuten voi huomata, eroa on. Ja kyseessä on tosiaan sama hamsteri. 

Turhauttaa lähes joka ainoa kerta selittää poikasten kyselijöille (niille lemmikkihamsteria hakeville), että niistä silmistä tulee ihan oikeasti todella tummat eikä kukaan "tavis" niitä varmasti edes punaiseksi erota. Esimerkiksi suurin osa omista syrkeistäni on punasilmäisiä, mutta esimerkiksi oma mieheni väittää, että meillä asuu pelkkiä mustasilmäisiä hamstereita... Ja moni hamsteria hakemaan tullut on sanonut, että eihän minun aikuisilla kyyhkiksilläni tms. geneettisesti punasilmäisillä todellakaan ole punaiset silmät, vaan mustat. No, niin, no...

Ja silti tosiaan lähes aina päädytään siihen, että ei me mitään hirveää punasilmäistä poikasta haluta. Hyi yök. (Ja sitten mennään ja ostetaan esim. kyyhkynharmaa tai cinnamon eläinkaupasta, ironiaa kerrakseen...) Kyllä hatuttaa, että potentiaalinen hamsterinhankkija jättää sen kyyhkiksen tai samppanjan ottamatta, koska sillä on ne ihan kamalat ja hirveät punaiset silmät... Jotka ovat luovutusiässä jo melkoisen tummat. Ja tummenevat siitä vielä sitä mukaa kun hamsteri vanhenee. Kyllä niissä häivähdys rubiinia säilyy, mutta eivät ne mitkään pinkit ole, kuten punasilmäisillä marsuilla.

Ei minulla muuta tällä kertaa. Kunhan vähän avauduin.


1 kommentti:

  1. Tätä kuule vähän odottelinkin :D Olen itse niin kyrpiintynyt..jos saa sanoa suoraan :D tähän asiaan x3

    VastaaPoista