lauantai 4. lokakuuta 2014

Humppila 4.10.2014

Tänään oli SHY:n näyttely Humppilassa.

Mukana oltiin neljän syrkin voimin. Kolmelle syrkille EH ja yhdelle MH. Sen ainoan MH:n sai lks suklaa Wannabe Narbeleth, jonka luulin pärjäävän nelikosta parhaiten (eli siis saavan kuman ja kukaan muu ei saisi mitään). :D Narbeleth on siis saanut aikaisemmin KUMAn hyvästä satiinista, nyt se sai moitteita heikosta satiinista. No, tämä on niin tätä. :)

Pk samppanja Wannabe Cinnamonkey oli ES4 ja pk suklaa Wannabe Kaupungin Tavoitelluin Remonttimies yllätti täysin ja oli S3 ja sai sertin! Wow! Tuomari vielä sanoi, että häntä pitää muistaa, kun tämä herra saa poikasia... :)

Tosi kiva päivä kaikin tavoin. Nukkua sai aamulla seitsemään, matkaan lähdin noin varttia vailla kahdeksan ja näyttelypaikalla olin puoli kymmeneltä. Matkaa oli 137km suuntaansa, mikä on ihan sopiva matka. Näyttelystä pääsin lähtemään neljän maissa ja kaiken kaikkiaan koko reissuun meni noin 10 tuntia. Tällaisia kun näyttelypäivät olisivatkin aina.

Olipa siellä myös syyskokous, joka kesti 13 minuuttia. Uskomatonta. Olen tottunut Marsuyhdistyksen seitsemäntuntisiin kokouksiin...

Hankintoja en hamstereiden osalta tehnyt, vaikkakin eräs pk seepianharmaa uros mahtavan karvamääränsä kanssa jäi vähän vaivaamaan. Olisi vaan pitänyt ottaa se messiin. :P  No, shoppailin sentään viisi hiirtä. Tosi heikosti oli kyllä hiiriä myynnissä, vaikka samassa tilassa oli siis samaan aikaan myös hiirinäyttely. Tai no, uroksia taisi olla useammallakin tarjolla, mutta naaraita ei.

Eikä se Sintti tainnut siitä Saulista edes tiinehtyä. Ihan hyvä vaan, koska Saulilla taitaapi olla rintalastapiikki...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti