torstai 25. helmikuuta 2016

Näyttelyn järjestämisestä

Halusin vaan jakaa tämän Goldilock's-Veeran tekemän kirjoituksen näyttelyn järjestämisestä, kun nuo näyttelyjärjestelyiden duunipuolet ovat meikäläisellekin melko tuttuja Marsuyhdistyksen ja Pirkanmaan Nakertajien puolelta.

Itse linkki Veeran kirjoitukseen on siis --> tässä <-- ja se selventää kyllä kivasti kuinka paljon tapahtuu kulisseissa.

Vielä sananen omista kokemuksista. Eri yhdistyksissä työnjako menee vähän erilailla. Esim. Hamsteriyhdistyksessä nämä järjestelyhommat tuntuvat olevan pitkälti hallituslaisten vastuulla, ja hallituslaisilla on jonkinlainen "velvollisuuskin" olla näyttelyissä paikalla, mutta taas Marsuyhdistyksessä on aina muistutettu siitä, että se näyttelyiden järjestäminen ei ole pelkästään hallituksen duuni. Että jos joku haluaa jonnekin perähikiälle näyttelyn oman kotiovensa viereen, niin siinäpähän sitten järjestää. (Ja ei, ei se nyt ihan noin yksinkertaisesti tietenkään mene, mutta en jaksa avata asiaa tähän enempää, ettei mennä ihan sivuraiteille. :D ) Itseäni ainakin rassasi kovasti hallitusaikanani se, kun aina joku valitti, että "miksei ole täällä ja miksei ole tuolla ja kyllä YHDISTYKSEN pitää hoitaa minullen näyttely tänne, olen maksava jäsen". No niin no, kun ei ole mitään mystistä mr. tai mrs. yhdistystä, joka mitään itsekseen hoitaisi, vaan ne ovat ne ihmiset siellä yhdistyksessä... Ja satojen kilometrien päästä on vähän vaikea hoitaa jotain käytännön juttuja (kuten esim. avainten haku virka-aikaan jne.), jos ei saa yhtään paikallista apua. Tokihan se on kiva mennä valmiiseen näyttelypaikkaan ja lähteä heti kun palkinnot on jaettu, mutta joku ne näyttelyn kokoamis- ja purkamishommat kuitenkin joutuu tekemään, ihan joka kerta. Ja järkevintähän se olisi, jos niitä olisi hoitamassa joku lähialueelta, jolla on lyhyt kotimatka, eivätkä ne samat tyypit (mahdollisesti satojen kilometrien päästä kotoaan), jotka ne hommat hoitavat joka näyttelyssä. Respect vaan heille. Pointtina tässä sekavassa sepustuksessa yrittää siis olla se, että jos haluat näyttelyn kotiovellesi, ole valmis myös tekemään asian eteen jotain. Älä pelkästään vaadi, että kyllä yhdistyksen kuuluu hoitaa. Et tiedäkään kuinka naurettavalta moinen kommentti kuuluu niitä hommia vuodesta toiseen paiskivien korviin...

Itsekin olen ollut vastuuhenkilö SMY:n näyttelyissä muistaakseni viisi kertaa. Kaksi kertaa Raumalla ja kolme kertaa Sastamalassa. PiNan näyttelyt siihen sitten toki vielä päälle.
PiNalla meillä on myös käytössä tämä vastuuhenkilö-systeemi. Vastuuhenkilön tehtävänä on lähinnä tietää, että mitä kukakin hoitaa ja että kaikki tulee näin hoidettua, hoiti ne sitten itse tai joku muu nimetty henkilö. Kaikkea ei siis ole tarkoitus tehdäkään itse yksin.
SMY:llä taas kaikki paska kaadetaan vastuuhenkilön niskaan ja sitten vielä vittuillaan päälle, kun ei ole sihteereiden nimiä ilmoitettu hallitukselle kuukautta ennen näyttelyä (eikä niitä koskaan ole keneltäkään muultakaan tietenkään vaadittu, eikä sen jälkeenkään), tai jotain muuta ihan yhtä älytöntä kettuilua. Tästä kommentista tulee varmaan sanomista, mutta tulkoot. Se on oma kokemukseni 2011- 2014 ajalta kun noita näyttelyitä tuli SMY:n piikkiin järkättyä. Kerran myös tuli rähjäämistä siitä, kun vastuuhenkilö ei ollut ostanut tuomareille virvokkeita. Myöhemmin sitten selvisi, että se ei lainkaan olisi ollut edes vastuuhenkilön homma, vaan nimenomaan sen henkilön, joka asiasta valitti, eikä myöskään yhdessäkään myöhemmässä näyttelyssä vastuuhenkilön kuulunut niitä hankkia... Jännä juttu. Mutta niinpä niin, kun meininki on tällaista, niin onko kumma, että tekjiöitä ei löydy...?

No niin. Ihan vaan piti tuo linkki tähän jättää, mutta tulipas näköjään taas avauduttua. :D Kiitos SMY näistäkin kokemuksia yhdistystoiminnan parissa. :D

Minä en pidä näyttelyitä itsestäänselvyytenä. Älä pidä sinäkään. ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti