lauantai 20. kesäkuuta 2015

Väliaikatietoja 13., C- ja D-poikueista

Varovaisesti olen yrittänyt kurkistella pesiin, joissa tällä hetkellä on poikasia, joten tässä hieman väliaikatietoja...

Efektin pesässä näyttäisi olevan samppanjaa! Ihanaa! Siellä on myös yksi oikein kivasti laikuttunut tummempi kaveri, siitä en ole varma, että oliko tämä nyt suklaa vai ruoste, sen verran pikainen silmäys tuli tehtyä. Mutta pääasia on, että siellä on samppanjaa! Upeeta, mahtavaa! <3
Pesässä käy aikamoinen kuhina, olin laskevinani taas yli 10 poikasta, ehkä jopa 13. Mutta kuten sanottu, hieman hankalaa se oli, kun Efekti niin tiukasti pesää vahtii, että eipä siinä pysty kuin pikaisen yleissilmäyksen luomaan ja tsekkaamaan, ettei seassa ole kuolleita poikasia, sillä välin kun mamman sää hämättyä ruuan perässä toiseen päähän dunaa. Hyvin rauhassa ovat saaneet ollakin.
Pari alustavaa varausta tähän poikueeseen on ja lisää alustavia toiveita voi toki esittää, vaikka toki sitten vastahan nuo varaukset varmistuvat ja selkiytyvät kun selviää väri- ja sukupuolijakauma.

Cämpsypesissä näyttäisi molemmissa olevan neljä poikasta. Toisessa neljä norrea (harmaan kantajia) ja toisessa kaksi opalia ja kaksi norrea. Näin alustavasti. Kotiin jäävät todennäköisesti ainakin nuo sandyä kantavat opalit, tai riippuu toki sukupuolijakaumastakin. Ja tuplat sieltä on molemmista taas tulossa, tottakai...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti