perjantai 16. tammikuuta 2015

Poikaset luovutusiässä

Eilen torstaina, 15.1.2015, tuli B&J -poikue luovutusikään. Maailmalle lähti viisi naarasta. Wannabe Fairly Nuts (pk suklaa kk) meni kasvatuskotiin ja pk musta kk:t Wannabe Aloha Macadamia & Wannabe Chubby Hubby sekä kyyhkynharmaa kk:t Wannabe Bohemian Raspberry & Wannabe Chunky Monkey menivät Faunatar-eläinkauppaan Turkuun. Olisi näillekin varmasti ottajat löytyneet muutakin kautta, mutta mielelläni vien poikasia silloin tällöin liikkeeseen, joka ne haluaa nimenomaan kasvattajalta ostaa eikä hankkia ulkomailta tukusta. Hyvissä ajoin nämä poikaset siis sinnekin jo varattiin (ja senkin jälkeen niistä tuli runsaasti kyselyitä), ei tämä ollut mikään "lykkään nämä nyt eläinkauppaan kun en muuallekaan saa" -tilanne siis.

Wannabe Fairly Nuts uudessa kodissaan © Emmi Viuhko

Löysin myös sieltä Faunattaresta arosopuleilleni sopivaa ruokaa (tai ainakin kuvittelen sen olevan sopivaa). Kyseessä siis Versele Lagan Degu Nature, jossa ei ole hedelmiä eikä muutakaan lisättyä sokeria. Tuota hamstereiden sekoitusta en ole niille voinut tarjoilla, joska siinä on melassia ja kuivattuja hedelmiä seassa.

Tältä samalta Turun reissulta meille kotiutui kaksi söpöliiniä! Nämä ovat kasvattini pk samppanja Wannabe Cinnamonkeyn poikasia, tulosta siis Mankin astutuslainasta. Pk samppanja naaras Erikoinen Efekti sekä pkr samppanja-hunaja uros Elegantti Epoletti.

Tänään puolestaan posti toi meille 150l Hemprefinen hamppukuiviketta ja pussillisen hamppukuitua eli pesämateriaalia. Ensimmäiset syrkkien asumukset tuli jo siivottua. Mummohamsu Blondi (parin viikon päästä 2v.) sai tästä hepulin ja sinkoili pitkin häkkiään piippaillen samalla aika pitkänkin aikaa. Liekö johtunut nimenomaan hampusta vai jostain muusta, ainakin mummelilla oli kiima. (Ihan käsittämätöntä, että 2v mummohamsteri on edelleen säännöllisesti kiimassa ja nuoremmat ei sitten millään...)

Ensikosketus hamppukuivikkeen kanssa oli positiivinen. Se ei tuoksu (paitsi ihan vähän hennosti havupuulta) eikä myöskään pölise. Vielä tässä vaiheessa ei osaa sanoa oikein mitään muuta, katsotaan sitten kun on ollut vähän aikaa käytössä. Hinnakkaampaahan se on kuin kutterinpuru, vaikka itse en tästä satsista mitään maksanutkaan, se tuli nimenomaan testattavaksi.

Jännitän myös, että josko lk kyyhkynharmaa vn Piimätuhru olisi sittenkin tiine lk keltainen Alkemistin Gogmagogille. Piimis näyttäisi nyt hieman kuitenkin pyöristyneen vatsan seudulta. Jännityksellä siis odotan, josko sieltä olisikin pikkuruinen poikue tulossa kuitenkin, vaikka olin jo luopunut toivosta, koska rouva ei ole osoittanut pyöristymisen merkkejä lainkaan. No, ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa eli en usko tätäkään todeksi ennen kuin pesässä on nakkeja. ;)

Ps. Joko huomasitte blogin uuden headerin? Entäs kotisivujen? Entäs Facebook-sivun? :D
Kiitos näistä kaikista kuuluu Lavender's Elylle. :3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti