perjantai 12. lokakuuta 2012

Hiiret haisee

Kyllä ne vaan haisee, väittäköön hiiristit mitä tahansa.

Huomasin tämän erityisen hyvin eilen, kun minulla oli kaksi boksia mukana töissä viikko sitten (4.10.) olleen Maailman Eläintenpäivän kunniaksi. Ei sitä niin täällä kotona huomaa, kun hiiret asustavat marsujen kanssa marsulassa, mutta auta armias kuinka siellä pienessä toimistokopissa nuo kaksi boksia haisivat. Purut vaihdoin edellisenä päivänä, mutta bokseja en pessyt. Bokseissa asuu siis toisessa yksi uros ja toisessa kaksi.

Lisäksi päälläni oleva Jumpin haisee myös, kun tämä päällä käsittelin hiiriä pari päivää sitten. Erityisesti vasen hiha, siihen on ilmeisesti joku poika vähän ruikkaissut.

Mutta edelleen olen sitä mieltä, että hiiret ovat huomattavasti enemmän minun juttuni kuin vaikkapa talvikot. Hiiret touhottavat koko ajan jotain ja ne pallokorvat, jotain niin suloista! <3

Lempäälän näyttely olisi huomenna, mutta.. Tuo yksi lk himalayan uros, jonka olen ajatellut jättää kotiin näyttää omaan silmään oikein kivalta, mutta on perhana vieköön vielä alaikäinen (alle 2kk siis). Sitähän en tiedä, mitä tuomari tuosta tykkää, mutta näin aloittelijan silmään näyttää ihan kivalta tosiaan. Enkä nyt muutenkaan taida olla siinä kunnossa, että pystyisin lähtemään, mutta voi pojat kuinka haluaisin hiirinäyttelyyn!

Viikonlopun aikana aion yhdistellä pariskuntia, niistä varmasti vielä lisää sitten seuraavassa postauksessa..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti