perjantai 24. tammikuuta 2014

Perseilyä

Marsublogini lukijat ovat muutaman kerran saaneet lukea avautumisiani varsinkin kaikenlaisista kyselijöistä ja ostajista. Tällä kertaa kuitenkin tekee mieli avautua kasvattajasta. "Kollegasta". Ajatella...

En ole ikinä ymmärtänyt sitä, että jos eläin myydään paperillisena, niin miksi niitä papereita ei sitten pysty (halua...) toimittamaan? Tai ylipäätään vastaamaan, miksi papereita ei pysty toimittamaan? Minulle on nyt kolme kertaa käynyt näin. Ensimmäisellä kertaa kyseessä oli kani ja kahdella viimeisimmällä hamsteri.

Se on ostajan huijaamista, jos luvataan paperit ja otetaan eläimestä paperillisen hinta. No, syrkki nyt harvemmin on sekarotuinen, mutta muihin eläimiin (esim. marsut, kanit) yleensä pätee, että paperiton (=automaattisesti risteytys) on halvempi kuin paperillinen.

Onneksi hamsteripiirit ovat niin pienet, että molemmilla kerroilla olen onnistunut selvittämään hamsterin suvun muuta kautta, vaikka papereita en ole koskaan kasvattajalta saanutkaan.

Mutta ne piirit ovat pienet myös sen suhteen, että en ymmärrä tällaista perseilyä. Miten kukaan viitsii toimia näin ja tehdä näin vielä toiselle kasvattajalle, kun ne piirit todellakin ovat pienet? Mikä pointti on polttaa siltoja tieten tahtoen? Vai luulevatko ihmiset, ettei tällaisesta toiminnasta ole mitään seuraamuksia? Kasvatukseen myydylle hamsterille ei tarvitse toimittaa papereita, jos ei vaan huvita? Maine siinä menee ainakin, jos ei muuta.

Ja ei, nyt ei ole kyse siitä, että kasvattaja olisi jotenkin tavoittamattomissa. Hän päivittää Facebookkiaan hyvinkin ahkerasti, useammankin kerran päivässä, latailee kuvia, keskustelee ryhmissä, mutta ei vastaa hänelle lähetettyihin yksityisviesteihin, ei seinäkirjoituksiin, ei sähköpostiin. Ihan silkkaa perseilyä. Enkä ole ainoa tämän "uhriksi" joutunut.

Onko se niin vaikea vastata ihan vaikka "anteeksi, en ole muistanut"? Ei, kyllä se on vaan parempi olla vaan hiljaa, kyllä se ostaja kohta ne paperit unohtaa... Hnnnnnnngh.

En. Vaan. Ymmärrä.


2 kommenttia:

  1. Kun alotin talvikoiden kasvatuksen, mulle kävi niin, että ostin hybribi talvikoita puhtaina ja paperillisina. Ärsytti ja ärsyttää ihan sikana. Omaa tyhmyyttä, mutta silti.

    VastaaPoista
  2. Tosiaan, ihan kuin toinen kasvattaja unohtaisi ne paperit. Koskaan.

    VastaaPoista